Pekka Mikkola

Pekka Kuhmon kamarimusiikin kriitikkona…

Jo 47:nen kerran järjestettävä Kuhmon kamarimusiikkifestivaali on edessä. Pitkästi toistasataa klassisen musiikin huippuosaajaa tulee ympäri maailmaa Kainuuseen ja juuri Kuhmoon esiintymään loppuunmyytyihin konsertteihin. Edessä on aisteja hiveleviä musiikkielämyksiä yli 70:n konsertin verran.

Olen saanut suuren kunnian toimia kyseisen tapahtuman kamarikriitikkona. Tarkoituksena on arvostella yksi valittu konsertti ja lisäksi kirjoittaa yleensäkin tapahtumasta ja sen onnistumisesta. Kirjoitelmat julkaistaan Kainuun sanomissa.
Itse aion erityisesti syventyä konserttiin no. 61 (El Tango Rubio – Vaalea tango). On mielenkiintoista kuulla, miten tangoa tulkitaan klassis-sävytteisessä konsertissa. Odotan tapahtumaa innokkaalla mielellä ja uskon kuulevani toinen toistaan hienompia konsertteja. 🙂

7.7.2016

Joulu on taas, kiertue on taas, kaikilla on hyvä mieli!:)

Heipä hei,

Joulu lähestyy ja on jälleen aika rauhoittua tunnelmallisten ja sydäntä lämmittävien joululaulujen äärelle. Pekka Mikkola ja Johanna Piipponen konsertoivat perinteisesti Kainuussa ja lähialueilla seitsemän eri paikkakunnan kirkoissa. Ohjelmistoa on uusittu viime vuosista ja luvassa on sekä perinteisiä että uudempia joululauluja pehmein sulosävelin.

Sydämellisesti tervetuloa konsertteihin! ❤

29.11. Suomussalmen kirkko, klo 15.00
5.12. Kuhmon kirkko, klo 17.00
12.12. Kajaanin kirkko, klo 17.00
13.12. Puolangan kirkko, klo 18.00
19.12. Paltamon kirkko, klo 16.00
20.12. Valtimon kirkko, klo 18.00
23.12. Sotkamon kirkko, klo 19.00

joulukonsertti_2015

– 29.10.2015 –

Pekka Mikkola mukana Ristijärven veisuuvestivaaleilla…

31.7.-2.8.2015 järjestetään Ristijärvellä Veisuuvestivaalit. Kyseistä tapahtumaa tähdittävät mm. Petri Laaksonen ja Mari Palo. Olen myös itse mukana kyseisessä tapahtumassa. Roolini on tällä kertaa kuitenkin hieman tavallisesta poikkeava, nimittäin toimin kuoronjohtajana Vuokatti-kvartetti mieskuorossa sekä olen säestämässä heitä. Ohjelmistona mieskuorolla kuullaan heidän viimeisin hengellinen levynsä, joka on täynnä tuttuja hengellisiä klassikoita. 🙂

Oheinen linkki kertoo tapahtumasta enemmän:
http://www.kulttuuri-info.fi/index.asp?pid=229

24.7.2015

Pekka vaikuttamassa vuoden 2015 tangokuninkaallisten valintaan

Tangomarkkinat 2015 on loppusuoralla ja pian valitaan uudet kuninkaalliset. Tänä vuonna tangomarkkinoita on hieman uudistettu ja olen päässyt osalliseksi vaikuttamaan seuraavien kuninkaallisten valintaan. Eri puolilta Suomea on valittu alueraateja, jotka yhdessä päättävät pisteytyksensä perusteella viimeiselle kierrokselle etenevät superfinalistit. Itse kuulun Oulun alueraatiin ja olen valmis vastuulliseen tehtävään.

Lisätietoja oheisen linkin takaa:

http://www.tangomarkkinat.fi/uutiset/391/tangolaulukilpailun-alueraatien-jasenet-on-julkistettu.html

09.07.2015

Pekka Mikkola musiikinopettajaksi Kuhmon yhteislukioon

Hei,

On kulunut noin vuosi siitä, kun sain kasvatustieteen maisterin paperit (pääaineena musiikkikasvatus) käsiini Oulun yliopistosta.
Nyt lähes vuotta myöhemmin minulla on ilo ilmoittaa, että olen saanut musiikinopettajan paikan Kuhmon musiikkipainotteisesta yhteislukiosta. Haaste on kova, mutta innoissani odotan tulevaa lukuvuotta Kuhmossa. Kyseessä on vuoden pesti, joten virasta ei suinkaan puhuta, mutta upea mahdollisuus on nyt tarjottu ja otin sen vastaan ilomielin. Täältä tullaan Kuhmo, hyvin pian!:)

Kuhmon yhteislukion kotisivut:

http://www.kuhmonlukio.fi/

– Pekka, 10.6.2015

Suomalaista tangoa Australiaan…

Reissasin maaliskuun lopulla (2015) Suomesta Australiaan. Matka oli yhdistetty työ- ja lomamatka. Esiintymisiä oli eri kaupunkien (Melbourne, Canberra, Brisbane) Suomi-taloilla ja kaiken kukkuraksi esiinnyin National Folk Festivaaleilla, Canberrassa, vieden suomalaisen tangon ilosanomaa toiselle puolen maapalloa. Matkan tunnelmiin pääset helposti alla olevan linkin kautta:

http://pekkaaustraliassa.blogspot.fi/

Matka oli viimeisen päälle ikimuistoinen! Lähivuosien aikana Australiaan uudestaan!

– Pekka Mikkola, 23.4., klo 09.45.

Joulun rauhaa -joulukonsertti 2014…

Heipä hei kaikille!:)

Tangokuningas 2012 Pekka Mikkola ja hänen ystävänsä järjestävät ”Joulun rauhaa” -joulukonserttikiertueen Kainuun alueen ja lähikuntien kirkoissa. Olette sydämellisesti tervetulleita kuuntelemaan, rauhoittumaan ja virittäytymään joulun tunnelmaan tuttujen ja hieman uusimpienkin joululaulujen ääreen! Kutsukaa myös ystäviänne ja sukulaisianne mukaan.

Konsertit:
su 30.11. Ämmänsaaren kirkko, klo 14.00
su 07.12. Kuhmon kirkko, klo 18.00
la 13.12. Kajaanin kirkko, klo 16.00
su 14.12. Puolangan kirkko, klo 15.00
la 20.12. Sotkamon kirkko, klo 16.00
su 21.12. Nurmeksen kirkko, klo 18.00

Ohjelmamaksu 15€ (myynti vain paikan päältä). Tervetuloa! 🙂

16.11.2014

Uudet tuulet puhaltaa…

On kulunut yli kaksi vuotta tangomarkkinoiden laulukilpailun voitosta. Tangokuninkuusvuosi meni pitkälti keikkaillessa ympäri Suomen, jolloin myös pidin välivuoden opiskeluista. Kruunun luovutuksen jälkeen ja keikkamäärän vähentyessä päätin keskittyä opinahjoon, viimeiseen rypistykseen. Loppusuoralla olevat opiskelut sainkin päätökseen viimekuussa (18.6.).

Nyt myös keikkamyynnin osalta on tapahtunut muutosta. Sopimus Auraviihteen kanssa on tullut päätökseen ja jatkossa keikkamyynti hoituu pääasiassa allekirjoittaneen kautta. Keikka-asioissa ota yhteys sähköpostilla osoitteeseen: pekka_m_16@hotmail.com.

Haluan esittää kuitenkin suuret ja lämpimät kiitokset Auraviihteen tiimille yhteistyöstä menneiden kahden vuoden ajalta.

– Pekka Mikkola

29.7.2014

Saanen esittäytyä: Kasvatustieteen maisteri Pekka Mikkola…

Vihdoinkin pitkä taival yliopistomaailmassa on tullut päätökseen. Aloitin musiikinopettajan opinnot Oulun yliopistossa vuonna 2006. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin tiivis urakka on tullut päätökseen ja KM-paperit ovat taskussa. Virallinen valmistumispäivä oli 18.6.2014. Opiskelujen välissä suoritin asevelvollisuuden Lahdessa, varusmiessoittokunnassa vuonna 2010. Lukuvuonna 2012-2013 pidin välivuoden opiskeluista voitettuani tangokuninkuuden.

…vaikka tätä nykyä opettajan paperit ovat taskussa, olen edelleen erittäin kiinnostunut keikkailemaan niin tanssikansalle kuin mahdollisissa yksityistilaisuuksissa. Ideaali tilanteessa ajatuksenani on yhdistää keikkailu ja opettajan työ rintarinnan. Haluankin lausua suuret kiitokset niin yliopisto-opettajilleni kuin opiskelutovereilleni antoisista vuosista Oulun yliopistossa!

– Pekka Mikkola

29.7.2014

Pekka mukana ”Tanssii tavisten kanssa” -hyväntekeväisyystapahtumassa…

TANSSII TAVISTEN KANSSA
TEKEE JÄLLEEN HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ 6.9.2014 klo 18.00 – 24.00
Suuren suosion saanut hyväntekeväisyystapahtuma ”Tanssii Tavisten kanssa” järjestetään syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Tanssin ammattilaisten seurana tanssilattialla nähdään seuraavat valovoimaiset tavistanssijat:
Tanssinopettaja Anna Heikkinen – Kansanedustaja Raimo Piirainen
Tanssinopettaja Heli Hyvärinen – Tangokuningas Pekka Mikkola
Tanssinopettaja Hannu Korhonen – Yrittäjä ja Kajaanin yrittäjien puheenjohtaja Miariikka Tervonen
Tanssinopettaja Martti Komulainen – Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Marjatta Immonen
Tanssinopettaja Sonja Pakalén – Opiskelija Lauri Nyman
Tanssinopettaja Jani Vänninen – Yrittäjä, personal trainer Henna Salomäki
Tanssinopettaja Minna Palokangas – Päätoimittaja Markus Pirttijoki

Kajaanihallin tilaisuudessa tavikset esittävät kaksi tanssia suomalaiseen iskelmämusiikkiin. Yleisö voi aloittaa illan jo klo 18.00 illallisella, nauttia sen jälkeen tanssiesityksistä ja lopuksi tanssia orkesterin tahtiin parketilla. Viihteellinen ja tanssillinen ilta, jolla jokainen tilaisuuteen osallistuja tekee hyväntekeväisyyttä! Juontajana on Katja Oittinen ja Jimi Heikkinen.

Kaikki esiintyjät ovat mukana ilman korvausta. Tapahtuman tuotto menee välttämättömien kulujen jälkeen hyväntekeväisyyteen. Tanssii Tavikset ry valitsee hyväntekeväisyyskohteen/-kohteet hakemusten perusteella. Pääpaino on nuorten toiminnan tukemisella. Hakuaika alkaa tänään ja kestää 30.4.2014 saakka. Hakuohjeet ovat Tanssii tavisten kanssa Facebook-sivuilla. Hyväntekeväisyyskohteet päätetään toukokuussa.

Lipun hinta illallisen kanssa ennakkoon on 45/40 euroa ja ilman illallista 10 euroa ennakkoon ja 15 euroa ovelta. Liput tulevat ennakkomyyntiin 10.3. alkaen Linnan Kullassa.
Tapahtuma järjestetään lauantaina 6.9. Kajaanihallissa yhteistyössä Kajaani Dancen, Casamban, H&H Dancehousen ja New Stars of Kajaanin kanssa. Muina järjestävinä yhteistyökumppaneina ovat Kajaanin Linnan Kulta, Kajaanin Kirjapaino, Tanssivat Sudet, Kalpea Kukko, Kainuun Ammattiopisto, Kajaanin kaupunki, Koti-Kajaani, VidePe Oy, Radio Kajaus

Seuraa tapahtumaa ja sen tunnelmia facebookissa osoitteessa: https://www.facebook.com/TanssiiTavistenKanssaKajaani

3.6.2014

« Edellinen sivuSeuraava sivu »